Noin suurinpiirtein kaikki au pair -prosessistani

Tässä nyt kerralla kattava vastaus kaikkiin niihin "miten, mitä, hä" -kysymyksiin. Olkaa hyvät.

Miksi?

Suurin syy au pairiksi lähtemiseeni oli haluni kehittää englantiani. Halusin ehdottomasti lähteä oppimaan kieltä ulkomaille - sillä tavoin pystyisin yhdistämään kielen opiskelun haluuni nähdä maailmaa. Lisäksi ulkomailla kehittyisin vahingossakin ainakin vähän, eikä välivuoteni kuluisi kotonurkissa nysväämiseen. Kun korkeakouluhaut tulivat ajankohtaisiksi, en ollut vieläkään täysin varma, mikä olisi oma juttuni. Tuntui sopivalta pitää välivuosi juuri tässä vaiheessa, niin samalla saisi lisäaikaa oman tulevaisuuden pohtimiseen.

Pyörittelin mielessäni muitakin vaihtoehtoja kuin au pairiksi lähteminen - työleirejä, vapaaehtoistyötä, reppureissaamista jne. - mutta lopulta tämä alkoi tuntua tilanteeseeni toimivimmalta ratkaisulta. Au pairiksi voi lähteä lyhyelläkin varoitusajalla ja au pairilla on automaattisesti paikanpäällä ainakin yksi tukiverkosto - au pair -perhe. Ei tarvitse kuin pitää lapsista, niin hommasta on sopivan perheen löydyttyä melko helppo pitää.

Jouduin tietysti pohtimaan, että onko minusta edes tähän. Pystynkö olla näin pitkään erossa ystävistäni ja perheestäni? Riittääkö kielitaitoni? Olenhan riittävän lapsirakas? Onko minusta sopeutumaan täysin uuteen ympäristöön? Jnejne. Päätin kuitenkin työntää turhat pelot mielestä pois ja lähteä ottamaan selvää. Paljonhan on kiinni myös omasta asenteesta.

Perheen etsintä

Aloitin laiskatempoisen perheen etsinnän muistaakseni vuoden 2014 syksyllä ja kevättä kohti tultaessa aktivoiduin enemmän. Minulle oli alusta lähtien selvää, etten lähde au pairiksi järjestön kautta. Itselläni oli sellainen käsitys, että järjestöillä olisi korkeammat vaatimukset kielitaidon suhteen ja enemmän muitakin vaatimuksia. Toki luotettavan järjestön kautta voisi olla turvallisempaa lähteä sen tarjotessa au pairille tukea ja oikeuksia, mutta Eurooppaan lähteville järjestön sanotaan olevan lähinnä rahastusta. Itse päätinkin luottaa omaan arviointikykyyni perheen etsinnässä ja olen ollut päätökseeni täysin tyytyväinen. Käytännön asioista, joita loppupeleissä oli mielestäni aika vähän, selviytyy hyvin ilman järjestöäkin.

Tein päätöksen, että perheeni tulisi olla mieluiten puolisuomalainen. Englannin kielen taitoni on sen verran heikko, että olisin kokenut ahdistavaksi muuttaa perheeseen, jossa minulla ei ole muita välineitä ilmaista itseäni kuin kieli, jota en puhu läheskään sujuvasti. Nyt jälkeenpäin olen todennut, että ehkä olisi vain pitänyt uskaltaa. Täällä on liiankin helppo tukeutua suomeen, ja vaikka englannin taitoni on kehittynyt paljon jo kuuntelemalla, puhumiseen en kuitenkaan ole saanut kovin paljon varmuutta. Tämä on kuitenkin ollut pehmeämpi ja muilta osin todella onnistunut askel au pair -elämään, ja kuka tietää, millaisia uusia haasteita on vielä edessä.

Au pairiksi ilman järjestöä lähtevien ehkä eniten käyttämä tapa löytää perhe on Au Pair World -sivusto, jossa au pairit voivat etsiä perhettä ja perheet au pairia. Itsekin tein sivustolle profiilin, mutta totesin, että siellä on loppupeleissä melko vähän suomalaisia perheitä, eikä oikeanlaista tuntunut löytyvän millään. Jos suomalaisia tai puolisuomalaisia perheitä etsii, niin Facebookista löytyy esimerkiksi suomalainen Au pair -ryhmä, jonka kautta on hyvä mahdollisuus löytää perhe. Au paireja etsitään kokemukseni mukaan eniten aloittamaan alkusyksystä tai alkukeväästä ja jonkun verran myös kesälle. Lopulta, kun omalla kohdallani homma tuntui jumittuneen paikalleen, päätin kokeilla huvikseni Suomi24:n Au pair -palstaa. Osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä pian sain pari yhteydenottoa, joista toinen oli Caritalta. 

Caritan kanssa meilailtiin jonkin verran ja skypettelimme kerran. Jo tuon yhden skypettelyn jälkeen oli muutostani päätetty ja lennon varaaminen tuli ajankohtaiseksi. Caritan perhe oli vasta toinen perhe, jonka kanssa skypettelin, joten omalla kohdallani kaikki sujui periaatteessa aika helposti. Asiaa auttoi varmaankin myös se, ettei itselläni ollut suurempia vaatimuksia perheen, paikan tai ajan suhteen.

Kohteen valinta

Minun ei todellakaan ollut tarkoitus tulla Portugaliin. Alunperin ajattelin lähteä au pairiksi Englantiin, Irlantiin tai mahdollisesti Australiaan. Kun sain yhteydenoton Lissabonista, olin kuitenkin jo muutaman googlailun jälkeen täysin lähdössä. Lissabon ja tämä perhe vaikuttivat juuri sopivilta minulle.

Käytännön asiat

Kun tänne tuloni oli varmaa, oli minulla kolme viikkoa aikaa hoitaa kaikki hoidettavat asiat kuntoon. Emme tehneet virallista työsopimusta, mutta Carita lähetti minulle s-postilla tiivistelmän siitä, mitä olimme suullisesti sopineet. Skype-keskustelussamme päätimme, että varaisin lennot lokakuun alkuun. Ensimmäisenä aloinkin tutkimaan lentoja. Totesin, että lähdön ollessa muutenkin stressaava, haluan päästää itseni hieman helpommalla ja ottaa suoran lennon. Suomen ja Portugalin väliä lentää Finnair ja TAP Portugal, joista Tapilta löytyi halvin mahdollinen suora lento tiistaille 6.10. ja niinpä varasin sen heti. 

Matkalippujen ostamista seurasi passin voimassaoloajan tarkistus, matkavakuutuksen hommaaminen sekä muuttoilmoitusten tekeminen Kelalle ja ulkoministeriölle. En kokenut, että lähtövalmisteluissa olisi ollut mitenkään erityisen paljon tekemistä, vaikkakin minulla oli muutama asia jo valmiiksi hoidettuna.

Itse päätin hoitaa kaiken, mitä vain voin jo Suomessa, ettei Portugalissa tarvitsisi ensimmäisenä stressata käytännön asioita. Niinpä kävin hammaslääkärillä ja kampaajalla ennen lähtöä ja pakkasin matkalaukkuun mukaan sellaisia tuotteita, joita jo heti ensimmäisinä päivinä tarvitsin.

Paikan päällä

Luonnollisesti kaikki on ollut aika erilaista, mitä ennen tänne tuloa kuvittelin. Ennemminkin kaikki on kuitenkin mennyt paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Aina ei ole juhlaa, mutta päiviin mahtuu paljon hauskoja ja onnellisia hetkiä, joita tulen muistelemaan varmasti lämmöllä koko lopun elämääni. Uuteen perheeseen ja ympäristöön sopeutuminen vaati hetken, mutta koti on tuntunut pitkään jo kodilta. 

Au pair -perheeni äiti on suomalainen ja isä portugalilainen. Yhdeksän-vuotias Cristian on perheeni ainoa lapsi. Perheeni kieli on pääasiassa englanti, vaikka portugaliakin puhutaan välillä. Crisu ei osaa kuin muutamien sanojen verran suomea, mutta sanavarasto karttuu koko ajan. 

Viikolla työpäiväni noudattavat jokseenkin selkeää kaavaa. Viikonloput taas ovat vapaat. Perus työpäiväni menee kutakuinkin näin: Aamulla herään seitsemän jälkeen ja käyn herättämässä Crisun. Vahdin, että aamutoimet tulee hoidettua, teen pientä aamupalaa sekä pakkaan Crisulle eväät kouluun. Kahdeksan maissa lähden saattamaan Crisua kouluun ja puoli yhdeksän jälkeen alan vähitellen tekemään kotitöitä - pyykinpesua, keittiönsiivousta, yms. - jos tekemistä vain on. Yleensä viiden tai puoli kuuden aikaan lähden hakemaan Crisun harrastuksista. Illat ovatkin sitten Crisun täyteisiä. Pelaillaan sekä pleikkarilla että lautapeleillä, katsotaan telkkua, juostaan ympäri taloa, painitaan jnejne. Suurinpiirtein kerran tai pari kuukaudessa ollaan työmatkojen takia muutamia päiviä Crisun kanssa kotona myös kahdestaan. 

Crisu on suloinen ja hyväkäytöksinen poika, joten vilkkaudestaankin huolimatta hänen kanssaan pärjää hyvin. En usko, että paljon parempaa perhettä olisin voinut edes löytää, joten omalla kohdallani kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin.



Kannattiko?

Melkein neljän kuukauden jälkeen voin jo sanoa, että voi kyllä, kannatti!

Niin kornilta kuin se kuulostaakin: Tänään uskon itseeni enemmän, tunnen maailmaa vähän paremmin ja olen juuri sen verran tyytyväisempi elämääni kuin ihminen voi olla sen jälkeen, kun on saanut elää hetken haavettaan todeksi.

Heidi

(Kuvat kotikadulta.)