Pariisi, part 2

Pariisiko rakkauden kaupunki?

Banaani-nutella -crepe sympaattisesta lettuvaunusta Riemukaaren juurelta ei ollut ollenkaan huono alku viimeiselle Pariisi-päivälle.

Viimeisenä Pariisi-päivänä otimme metron ja suuntasimme Montmartren kaupunginosaan. Alueen nimi tulee siellä sijaitsevasta Montmartresta, "marttyyrien vuoresta", joka on myös kaupungin korkein kohta. Kukkulan huipulla sijaitsee Sacré-Coeur basilika, jonka juurelta avautuu kaunis näköala yli Pariisin.

Sata vuotta sitten muun muassa Vincent van Gogh, Pablo Picasso ja Claude Monet antoivat Montmartrelle taiteilijakaupunginosan leiman. Heidän ajastaan on Montmartressa elämä vilkastunut ja turismi ottanut valtaa, mutta silti siellä vallitsi omanlaisensa mukava tunnelma.

Rakastamani Amélie-elokuva on kuvattu juurikin Montmartren kaupunginosassa. Muun muassa Sacré-Coeur kirkon portaiden alapäässä oleva karuselli nähdään myös elokuvassa. Amélien kahvila ja vihanneskauppa jäivät tällä kertaa näkemättä, mutta siitähän tuleekin vain yksi syy lisää palata Pariisiin uudelleen!

Muutama katu ja aukio olivat niin turistien kuin taiteilijoidenkin valtaamia. Kun hetkeksi seisahdin paikalleni, niin itsekin sain yhden piirtäjän kimppuuni. Kutsui Mona Lisaksi, mutta piirsi jonkin kamaluuden, joka ei muistuttanut sen enempää minua kuin Mona Lisakaan. (Näin ainakin uskottelin itselleni.) Kaksikymmentä euroa vain siitä, että piirtäjälle jäisi hyvä mieli tuntui aika paljolta, joten ostamatta jäi tuo taideteos. Seuraavalla kerralla muistan ainakin tarkistaa ajoissa taiteilijan tyylin, niin tarvittaessa ehdin juosta karkuun. 

Tuntuu, että aina sanon näin, mutta tiedän, että palaan uudelleen. 

Montmartreen, 

kirja kädessä kahviloihin, 

Seinen rannalle istuskelemaan, 

sinne tänne kävelemään 

ja

kaupungin ulkopuolelle, jossa kauniilla ja loputtomiin jatkuvilla syyspelloilla olisin mielelläni kirmannut kuin mikäkin pikkutyttö.

Heidi

Pariisi, part 1

Pariisi jätettiin taakse jo melkein kuukausi sitten, mutta aina tähän päivään saakka on matkapostaus odottanut julkaisemistaan. Aikaansaamattomuus on kai kuukauden sana. Tässä nyt viimein kymmenien kuvien verran sitä Pariisia, joka kameraani tallentui ja muutama sana matkan jättämistä ajatuksista. Pituussyistä pilkoin postauksen pariin osaan.

Matka Pariisiin alkoi rennoissa merkeissä. Ei mitään painavien matkalaukkujen raahaamista, vaan kerrankin sain lähteä liikkeelle vain reppu selässä. Lentokentälle ajettaessa kaiuttimista soi kunnon fiiliksen nostatus biisejä, joten sopivat matkavibat tuli heti alkuun. Kesältäkin vielä tuntui.









Pariisin kohdalla tapahtui poikkeus. Yleensä käy niin, että lentokoneen laskeuduttua koen ensimmäisenä pienen pettymyksen. Lämpenen hitaasti, mutta yleensä lämpenen kuitenkin. Pariisin kohdalla kävi toisin. Pariisista tuli nimittäin ensimmäinen kohteeni, joka tuntui heti ensiminuuteista lähtien kodilta. Enemmän kuitenkin kadotin kuin kerrytin tuota tunnetta matkan aikana. 

Ihan kivan huoneen sain jakaa tämän suloisuuden (tätä tämä on) kanssa Kleberissä. Kolmen tähden hotelli sijaitsi aivan Pariisin keskustan tuntumassa, eikä valittamisen aihetta jäänyt mistään. Ikkunanäkymätkin olivat kohdillaan.

Kleber hotellin ehdoton plussa oli, että respan pöydällä oli iltaisin tarjolla aamiaiselta jääneitä croisantteja, pullia ja sämpylöitä! Ja toffeekarkkeja! Toivottavasti kukaan ei katsonut valvontakameroista, kun Crisun kanssa vähän mässäiltiin. (Nolot...)

Kaupunkiin tutustumiseen jäi aikaa reilut pari päivää. Päivät kuluivat kaupunkia kierrellen niin jalkaisin kuin L'OpenTour bussillakin. Kohteena olivat lähinnä nähtävyydet, joten aika turisti meiningillä tosiaan mentiin. Itse olen enemmän sellainen sivukujien kulkija, mutta kivasti meni tällä kertaa näinkin. Ensi kerralla enemmän aidompaa Pariisia, niin ehkä onnistun palauttamaan tuon kodin tunnun.

Syksy sopi Pariisiin. Sopi niin täydellisesti.

Louvre. Jos jonnekkin kannattaa suunnata niin tänne. Louvren, maailman kolmanneksi suurimman museon täydellinen kiertäminen vaatisi kokonaiset pari päivää. Itse olimme jo etukäteen miettineet must see -taideteoksia, joiden etsimisen lomassa sai ihailla riittävästi myös muuta taidetta. Tällä tavoin saimme mukavasti kulumaan muutamia tunteja museossa. Huono puoli oli se, että jaoimme must see -listamme todennäköisesti tuhansien muiden kanssa. Tästä syystä esimerkiksi Mona Lisa -tungoksessa saattoi välillä olla tarpeellista käyttää kyynerpäätaktiikkaa.

Auringonlaskusta auringonnousuun taitaa jokainen kaupunki olla kaunis.

Heidi