9.11.2015

Nähdään pian Pariisi!

24.10.2015

Wowwowwow. Tänään lennetään PARIISIIN! Arvatkaa olenko hieman täpinöissäni?

Perheeni lähtee viettämään syyslomaa viideksi päiväksi Pariisiin ja myös minut huolittiin matkalle mukaan. Tänään mennään ja torstaina palataan. Huomisen ja torstain välissä koetaan ainakin Disneyland ja itse Pariisi. Huhhuh. En ihan käsitä koko juttua. Eilen sain vasta tietää, että lähtö onkin jo tänään, enkä itse asiassa ennen eilistä ollut edes varma, olenko lähdössä mukaan. Caritalle olin sanonut aiemmin, että jos kulut vain pysyvät kohtuullisina, niin lähden matkaan enemmän kuin mielelläni. Eilen Carita sitten palasi viikon työmatkaltaan ja ilmoitti, että liput on varattu ja tänä iltana lennetään!

Saan olla kovin kiitollinen, että olen päässyt tällaiseen perheeseen. Perheeni on todella aktiivinen ja innokas kokemaan ja näkemään asioita. Vaikka itsekin olen, niin tuntuu silti hieman kummalliselta, kun jatkuvasti on suunnitelmia päällä ja ne myös toteutetaan. Mutta eiköhän lähdetä nauttimaan!

Tämä olkoon samalla varoitus, että viikon päästä on tulossa kuvatulva. Heippahei ja nauttikaahan tekin viikostanne!

Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti