18.10.2015
Aika menee niin nopeasti, ettei aikaa tunnu riittävän mihinkään, mutta silti koko ajan tapahtuu. Tämä viikko ollaan elelty muuttolaatikoiden keskellä. Perheeni on asunut Portugalissa vasta muutaman kuukauden ja nyt heidän tavaransa viimein saapuivat. Niissä onkin riittänyt tekemistä. Eilen illalla oli oikeastaan viikon ainoa hetki, jolloin talo oli tyhjä ja olisi täysin rauhassa voinut istua alas ja kirjoitella tänne, mutta tuhosin senkin hetken: vedin kylppärissäni hieman agressiivisesti farkkuja jalkaan, tein taas kohtalokkaan unohduksen ja kolautin pääni tällä kertaa aika pahasti betonikattoon. (Ei lähtenyt ainakaan muisti, joten jospa tuon kolhun jäljiltä muistaisin jo varoa…) Kun sain kasattua itseni lattialta ylös, kulutin seuraavat kaksi tuntia puhelimessa, että kaverit saisivat tietää jos meinaan kupsahtaa. Nyt on kuitenkin aikaa kerrata viikon kohokohtia.
Keskiviikkona koitti viimein päivä, jolloin pääsin tappamaan jalkojani kaupungille. Saisinpa tuollaiset kadut lenkkipoluikseni, niin pohkeeni olisivat pian terästä. Voisin kuljeskella Bairro Alton kauniissa kaupunginosassa loputtomiin. Tällä kertaa jouduin kuitenkin tyytymään vain muutamaan tuntiin, joka toisaalta kolmenkymmenen asteen helteessä oli aivan riittävästi. Olimme kaupungissa yhdentoista aikoihin, ja siitä nelisen tuntia eteenpäin toteutin melko päämäärätöntä kävelyä siellä täällä yrittäen kuitenkin pitää itseni jotenkuten kartalla. Jo aamupäivällä kaupungissa oli elämää, mutta ihmismassa vain lisääntyi iltapäivään tultaessa. Itse pidän rauhallisemmasta ympäristöstä, mutta ei auta muuta kuin oppia elämään sen kanssa, ettei ympärillä olekaan hehtaaritolkulla omaa tilaa. Hiljaisemmilla kaduilla, joilta löytyy lähinnä asutusta, oli kuitenkin mukavan rauhallista ja löysinkin jo yhden todella viihtyisän paikan, johon taidan palata seuraavan kerran kirja kainalossa. Sitten kun keksin, missä edes olen ollut.
Kun host-äitini Carita laittoi viestin, että meidän tapaamispaikkamme on vaihtunut ja minun pitäisi löytää Avenida da Liberdade:lle, sydämeni taisi jättää muutaman lyönnin välistä. En ollut ollenkaan tietoinen, kuinka kaukana tuosta tuntemattomasta paikasta olin. Siinä vaiheessa kun keksin, että kyseessä on Lissabonin pääbulevardi, pystyin taas hengittämään vapaammin. Olin kuitenkin liikkeellä puhelimen kanssa, jossa ei ole nettiliittymää, joten Google Mapsista ei ollut tällä kertaa apua. Onneksi uskollinen karttakirjani löytyi laukusta. Lopulta löysin päämäärääni ilman avunhuutoja, ja ehdin vielä tutkia hieman Avenida da Liberdade:n vilkasta ympäristöä. Päädyin nousemaan ylös ratikankin kulkemaa mäkeä, jonka sementtiseinät oli peitetty graffitein. Todella kivan näköistä! Toisaalta graffititaide tuntuu epäsopivalta tällaiseen vanhaan kaupunkiin, mutta kuitenkin ristiriita on mielestäni pelkästään positiivinen asia.
Perjantaina päädyttiin tekemään ex tempore -reissu sympaattiseen Cascaisiin, mutta siitä enemmän myöhemmin!
Eilinen sateinen päivä kului Lissabonissa Mercado da Ribeiran kauppahallin suojissa. Kauppahalli sijaitsee Alfamassa, Lissabonin vanhassakaupungissa, ja ennen kuin löysimme oikeaan osoitteeseen, ehdimme puikkelehtia autolla pitkin poikin kaunista Alfamaa. Kauppahallissa oli perinteisen vanhan puolen lisäksi viihtyisämpi uusi puoli, joka koostui lähinnä ruokakojuista. Se tarjosi herkullisen ruokaelämyksen ja löytyi paikasta myös pieni suloinen kauppa, jonka olisin voinut tyhjentää vaikka kokonaan. Mercado da Ribeiran yläkerrassa oli myös muutama pieni taidenäyttely. Illalla kävimme vielä syömässä kerrostalomme alakerrassa sijaitsevassa ravintolassa, jossa maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni mustekalaa. Yllätyin positiivisesti! Täällä makumaailmani on joutunut laajentumaan, mikä on ehdottomasti pelkästään hyvä asia.
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti