Sateen jälkeisiä hetkiä

Sateen jälkeisiä hetkiä päivältä, jolloin 

yli kuusikymppinen mies kiipesi odottamaan bussia kadun betonikaiteelle ja sai minut taas toteamaan, että portugalilaiset ovat ehkä maailman sympaattisimpia olentoja, 

katselin junan ikkunasta Tejo-jokea, jonka aurinko sai kauniisti kimaltelemaan,

ja sitten hetkeä myöhemmin pakoilin sadetta kolme tuntia kauppahallissa, 

tilasin summamutikassa portugalilaiselta ruokalistalta lohihampparin ja päädyin syömään mustekalan musteesta leivottua sämpylää, joka olikin hämmästyksekseni hyvää,

päättelin, että kannattaisi useammankin uskaltaa tehdä epävarmoja valintoja, 

vaihdoin hämmentyneen katseen miehen kanssa, joka pyysi minua muutama viikko aiemmin lasilliselle ja mietin taas hetken, että asunko muka yli 500 000 asukkaan kaupungissa,

totesin, että sateen jälkeen tässä kaupungissa on liikkeellä enemmän puluja kuin ihmisiä,

kävelin Rua Cor-de-Rosaa - pinkkiä katua pitkin ja mietin, onko maailmassa toista yhtä värikästä kaupunkia kuin Lissabon,

kiipesin Adamastorille - yhdelle kaupungin useista miradouroista eli näköalapaikoista ja istuin hetken tunnelmoimassa kaupunkia ja elämää, kunnes viereeni alkoi kerääntyä ihmisiä ja huomasin ajautuvani osaksi heidän porukkaansa, 

sanoin mielessäni, että kun haluat olla yksin, älä istahda alas viikonloppuiltana paikassa, jossa jokainen pitelee kädessään joko kalja- tai viinimukia ja kamppailin itseni kuorestani ulos sosiaaliseen elämään,

havaitsin jälleen, kuinka kiinnostavia ja positiivisessa mielessä kummallisia ihmisiä maailma voikaan olla pullollaan,

kuuntelin lumoutuneena bangladeshilaismiehen musisointia lehti harppunaan ja koitin päästä perille hänen hiljaisen puhetulvansa sisällöstä,

join liian monta lasia punaviiniä

ja mietin, tarttuisinko hetkiin Suomessa yhtä avoimesti kuin olen tehnyt täällä. 

Heidi