Postaus, joka meinasi jäädä tekemättä, kunnes mammalta tuli viesti: "Milloin kirjoitat siitä suklaatapahtumasta?" Haha. No vaikka heti. Onneksi aina on ainakin yksi ihminen, jota varmasti kiinnostaa.
Viime torstaista sunnuntaihin Lissabonissa oli ilmeisesti jo jokavuotiseksi muodostunut O Chocolate em Lisboa -tapahtuma. Tapahtuma järjestettiin Campo Pequenon härkätaistelurenkaassa. Paikan päällä oli portugalilaisia suklaaherkkuja laidasta laitaan ja vähän jotain vähemmän suklaistakin.
Siellä, missä on suklaata, olen tietysti myös minä. Sunnuntaina sainkin liikutettua itseäni sen verran reippaasti, että bussi-, juna-, metro- ja kävelymatkan jälkeen löydyin minäkin suklaaherkkujen ääreltä. Kaiken vaivan arvoista.
En suinkaan ollut ainoa suklaarakastaja, joka oli päätynyt paikalle. Sisään nimittäin pääsin ennakkolipun puuttuessa vasta noin tunnin jonotuksen jälkeen. Tapahtuman ainoa miinuspuoli olikin, että suuressa ihmismassassa kulkeminen vaati jälleen kyynärpäätaktiikkaa.
Siellä, missä on suklaata, olen tietysti myös minä. Sunnuntaina sainkin liikutettua itseäni sen verran reippaasti, että bussi-, juna-, metro- ja kävelymatkan jälkeen löydyin minäkin suklaaherkkujen ääreltä. Kaiken vaivan arvoista.
En suinkaan ollut ainoa suklaarakastaja, joka oli päätynyt paikalle. Sisään nimittäin pääsin ennakkolipun puuttuessa vasta noin tunnin jonotuksen jälkeen. Tapahtuman ainoa miinuspuoli olikin, että suuressa ihmismassassa kulkeminen vaati jälleen kyynärpäätaktiikkaa.
Nam, nam ja nam. Ja sitten muutaman macaronin, suklaakakun ja suklaisen crepen jälkeen jo vähän yök. Suklaatakin voi näköjään syödä liikaa.
Onneksi suklaaähkystä huolimatta kaappasin mukaani pari cupcakea, sillä seuraavana päivänä olin niiden kanssa taas seitsemännessä taivaassa. Siellä, missä suklaan kanssa nyt yleensäkin ollaan.
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti